Tupakoinnin lopettamisen tukea pitää terävöittää!

14.05.2021

Tupakoinnin haittojen ehkäisyssä ilman muuta tehokkain tapa on pyrkiä vaikuttamaan siihen, ettei tupakointia edes aloitettaisi. Hinnannostot, haittojen tietoisuuden lisäämiseksi pidettävät infot ja julkisuuskampanjat sekä lainsäädännöllisesti tupakointipaikkojen sijainnin vaikeuttaminen ovat näitä keinoja. Työ on ollut myös tuloksellista, sitä ei käy kiistäminen. Näkökulma ei kuitenkaan ole tasapuolinen: se kohtelee eri sosioekonomisissa asemissa olevia eri tavoin.

On silti tunnustettava, että tupakoimaan aloittamisia on liikaa, jotta tavoite savuttomasta Suomesta (alle 5 % tupakoi) vuoteen 2030 mennessä pystyy toteutumaan. Jo alaikäiset tupakoivat, ja tupakasta on vaikea päästä eroon. Peruskoulun lopettamisen jälkeen on olemassa etsikkoaika, jolloin tupakointi aloitetaan kaikkein todennäköisimmin. Lukioissa panostus näiden tupakoivien pelastamiseksi ei kyselyjen valossa näytä tarpeelliselta, sillä tupakointi keskittyy ammatilliseen koulutukseen profiloituviin.

On helppo sanoa, että työpaikkojen kulttuuriin ei pysty vaikuttamaan, mutta entä jos pystyisikin?

Peräänkuulutan muutamaa asiaa. Ensimmäinen niistä on työterveyshuollon terästäytyminen, koska sen perustehtäviin lukeutuu työuran pituuden tukeminen. Nyt valmistuvien työkykyä pitää tukea koko heidän työuransa pituus, mahdollisesti jopa 45-50 vuotta. Tähän työurapituuteen tupakointi ei sovi ollenkaan.

Toinen tärkeä ja toistaiseksi käyttämättä oleva asiat on työnantajien keinot palkita tupakoinnin lopettamisesta. Myös terveellisten elämäntapojen kannusteet voivat tällöin toimia oikeansuuntaisesti. Julkisuudessa on ollut esillä vain jokunen hiukan kylähulluksi leimattu työtekijöitään liikunnallisiin urotekoihin kannustava yrittäjä tai yksittäinen tukihenkilönä toimiva soturi lopettamisen tueksi. Laajemman taloudellisen vastuun ottaminen on välttämätöntä, koska varaa menettää työntekijöitä ennenaikaisesti ei kerrassaan ole.

Hoitoalalla työuran pituuden tukeminen on ollut ergonomisessa mielessä ja fyysisen kunnon näkökulmasta esillä viime aikoina useassakin mediassa. Milloin tämä laajenee savuttomuuden edistämiseen? Kontrasti on melkoinen, kun ammattimaisesti asiakkaiden terveydestä huolehtivat eivät arvosta omaansa riittävästi ollakseen tupakoimatta.

Työkyvyn säilyttämiseen ja työkyvyn turvaamiseen pitää panostaa, vaikka työntekijä tai alan opiskelija olisikin aloittanut tupakoimaan.

Nikotiinituotteen vaihtaminen toiseen – kenties pitoisuuksiltaan joskus vieläpä vahvempaan – vaikkapa nuuskan tai sähkötupakan muodossa ei saa olla houkutteleva vaihtoehto. Korvaustuotteiden on löydyttävä muualta. Myös niille olisi löydettävä maksaja.

Haastan kaikki tahot, hanketoimijat, järjestöt, koulutuksenjärjestäjät ja koko julkishallinnon, pitämään huolta myös jo tupakoimaan aloittaneiden työurien pituudesta ja elämänlaadun parantamisesta. Tupakoinnin lopettamisen ja vähentämisen tuki on haastavaa ja resursseja sitovaa työtä. Onnistumiset voivat joskus olla vähissä. Vailla ryhmämuotoisen tuen aikaansaamaa motivaatiota ne jäävät todennäköisesti kokonaan saavuttamatta.

Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry:n mukaan vain 3/100 tupakoinnin lopettaneesta on pystynyt siihen ainoastaan omalla tahdonvoimallaan.

Tasa-arvoisen yhteiskunnan periaatteiden ja työurien pituusvaatimusten takia tätäkään työtä ei saa jättää tekemättä. Tutkimus- ja kyselymielessä varsin pirteä näkökulma olisi välillä panostaa jo tupakoivien tupakkahaittojen vähentämispyrkimyksiin.

Hyvää lukemista teemasta: SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 21/2018 Tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittäminen.  Mieti samalla, moniko toimintaohjelman 40:stä  kohdasta toteutuu tällä hetkellä ja paljonko tekemistä vielä onkaan!

 

Ankkuripaikalla

Kalle Ojanen

Kirjoittaja on sosiaali- ja terveysalan koulutusyksikön koulutuspäällikkö Turun ammatti-instituutissa. Eniten häntä huolettaa tällä hetkellä, miten tulevaisuuden tekijöiden terveys kestää koko heiltä vaaditun työuran ajan.