Nuuska vanhemman ja nuoren mielessä

10.10.2021

Maailman mielenterveyspäivää vietetään vuosittain 10.lokakuuta. Nuuskan vaikutukset nuoren mieleen mietityttävät useita vanhempia. Kokosin blogiin neljä vinkkiä puheeksiottoon niihin tilanteisiin, kun nuorella on nuuska mielessä.

1. Mitä sinulle kuuluu?

Jokaisen nuoren mieli on arvokas. Siksi on tärkeää pyrkiä säilyttämään keskusteluyhteys. Maailman tärkein mielenterveysteko on kysyä nuorelta, mitä hänelle kuuluu. Pelottelu, syyttely ja tuomitseminen nuuskan käytöstä kiinni jäätäessä eivät kanna pitkälle.

Vanhemman pettymys ja huoli kannattaa selvästi suunnatta nuuskan käyttöön, ei nuoren ominaisuuksiin. Sitten kuunnella, kysyä, puntaroida yhdessä hyödyt ja haitat.

Nuorelle tulisi jäädä keskustelusta sellainen olo, että hänestä välitetään.

Hän on arvokas omana itsenään. Samasta syystä vanhemman kanta nuuskan käyttöön tulisi olla nuoren edun mukaan kielteinen.

2. Nuuska nuoren mielessä?

Usein vanhempana törmää nuorten vähättelevään asenteeseen nuuskan käyttöä kohtaan. Nuuskaa voidaan käyttää mielen piristämiseen tai rauhoittamiseen. Jos nuuska rauhoittaa hermostuneisuutta, niin todennäköisesti nuuskaaminen rauhoittaa jo syntyneitä vieroistusoireita.

Nuoren kanssa kannattaa keskustella totta vai tarua -periaatteella. Totta on, että aivot kehittyvät nuoruudessa pitkään. Totta sekin, että nuuskan pitkittynyt käyttö haittaa muun muassa keskittymistä, muistia, oppimista, unen saantia ja urheilusuorituksia. Siksi mieli ei lepää nuuskaa käytettäessä, kuten usein kuulee väitettävän. Monet nuoren mielen tärkeät toiminnot häiriintyvät nikotiinin käytöstä.

3. Miksi minä en saa?

Me kaikki tunnistamme nuoruudesta ryhmäpaineen. Stressaavan halun miellyttää, samaistua, kuulua porukkaan ja puristua tietynlaiseen muottiin. Nuoren kanssa kannattaa miettiä, miten jokainen nuori on myös ryhmässä ollessaan ainutlaatuinen.

Epävarmuus, huono itsetunto tai riittämättömyyden tunne eivät parane nuuskaamalla.

Treenaa nuoren kanssa hänen omien rajojensa asettamista. Puhu itsemyötätunnosta ja itsensä arvostamisesta. Siitä, että jokainen mokaa joskus. Tärkeintä on, että luottamus vanhemman ja nuoren välillä säilyy ja virheistä opitaan yhdessä.

4. Miltä minusta tuntuu?

Kerro nuorelle myös omasta huolestasi, pelosta ja muista tunteista, jos nuori käyttää aivoihin ja mieleen vaikuttavia aineita. Kerro, että vanhemmalla on velvollisuus suojella nuorta kokemuksilta, jotka eivät hyödytä nuorta ja vaikuttavat tämän mieleen, kuten nuuskan käyttö.

Tuo esiin hyvän mielenterveyden ja hyvinvoinnin merkitys yhteisessä arjessa jaksamiseen.

Nuoren ajattelu voi olla kypsymätöntä ja joskus ehdotontakin. Siksi kannattaa muistuttaa myötätuntoisesti suhteellisuudentajusta pettymysten äärellä. Nostaa esiin nuoren vahvuuksia ja osaamisia, joihin nuuskan käyttö ei kuulu.

 

Ankkuripaikalla

Jan Holmberg

aktiivinen ANKKURI-hanketoimija, mielenterveys- ja päihdeasiantuntija