Liikunta tukena nikotiinituotteiden käytön lopettamisessa
Varmasti jokainen meistä on kuullut nikotiinituotteiden haitoista. Monet jopa tylsistymiseen asti. Tulee lähinnä olo, että “Joo Joo, Tiedetään!”
Miksi yhä monet nuorista käyttävät nikotiinituotteita lukemattomista haittavaikutuksista huolimatta? Onko kyse tietämättömyydestä? Tuskin. Netti ja tiedotusvälineet ovat pullollaan infoa nikotiinituotteiden vaaroista. Onko kyse välinpitämättömyydestä? Epäilen. Monet nuoret ovat hyvin tietoisia ja kiinnostuneita omasta terveydestään.
Mistä sitten on kyse? Tähän ei ole yksiselitteistä vastausta. Kyse on monien tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Toisille nikotiinituotteiden käyttö on sosiaalista toimintaa. Toisille se on tapa lievittää stressiä ja saada pieni tauko päivään.
Toki on aina muistettava, että kaiken tämän takana on riippuvuus. Riippuvuus aiheutuu aivojen ns. palkkiojärjestelmän käynnistymisestä, jolloin mielihyvän tunne valtaa kehon. Aivot tietysti haluavat, että tämä tunne toistuu mahdollisimman usein.
Nikotiinituotteiden aiheuttama mielihyvän tunne on voimakas, jonka vuoksi halumme toistaa tätä tapaa yhä uudestaan.
Onneksi palkkiojärjestelmä käynnistyy myös monista muista eri syistä. Liikunta on yksi keino aktivoida aivojen palkkiojärjestelmä. Kaikilla ei mielihyvän tunne valtaa kehoa heti liikuntasuorituksen aikana, mutta usein tämän jälkeen. Muistatko fiilistä salikerran, jalkapallopelin tai lenkin jälkeen? Liikunnan avulla voidaan tuottaa mielihyvää nikotiinin sijasta.
Liikunta lieventää tutkitusti ahdistuneisuutta ja vähentää stressiä. Seuraavaksi, kun stressaa ja tekee mieli tupakkaa tai nuuskaa. Kokeile harhauttaa ajatuksia lähtemällä ulos liikkumaan.
Jos oikein ketuttaa, kannattaa kokeilla raskaampia liikuntamuotoja. Käy vaikka lähisalilla hakkaamassa nyrkkeilysäkkiä tai nostamassa rautaa. Kummasti olo helpottuu, kun saa purettua fiiliksiä.
Liikunta tuo meille jotain muuta ajateltavaa. Kavereiden kanssa jalkapalloa pelaillessa tuskin tupakka tai nuuska on koko ajan mielessä (huulessa). Liikunnan avulla on mahdollista lievittää vieroitusoireita, koska saamme muuta ajateltavaa ja tekemistä käsille. Liikunnan avulla voi myös löytyä uusia sosiaalisia suhteita.
Hikiliikunnan ei tarvitse olla kaikkien juttu, mutta se voi olla jotain muuta. Yksi askel kerrallaan eteenpäin ja välillä taakse, mutta siitä huolimatta aina eteenpäin. Täytyy olla itsellensä armollinen! Riippuvuuden syiden tunnistaminen ja oman korvaavan aktiviteetin löytäminen on jo monta askelta eteenpäin kohti terveellisempää elämäntapaa.
Ankkuripaikalla
Sofia Hilska
projektikoordinaattori
Liikkuva toinen aste
Kirjoitus perustuu THL:n tutkimustietoon.