Ankkurivalossa: Pelillisyys terveyden edistämisessä tukee nuorten hyvinvointia

23.07.2020

Tiedetään, että peleillä on mahdollista saavuttaa erityisesti lasten ja nuorten terveyttä edistäviä vaikutuksia. Terveyspelillä (health game) tarkoitetaan hyötypeliä, jonka tavoite liittyy terveyteen tai terveellisten elintapojen edistämiseen. Se voi liittyä sairauden hoidon, kuntoutukseen tai terveyteen liittyvien tietojen opettamiseen ja taitojen harjoittelemiseen.

Terveyspelien tarkoituksena on  lisätä tietoutta, tukea terveyskäyttäytymisen muutosta tai ylläpitämään terveellisiä elämäntapoja.

Pelien tehoa ja vaikutusta on tutkittu liittyen pelillisyyden ja pelien vaikutuksiin erilaisiin terveysongelmiin, kuten lasten ylipainoon, nuorten masennukseen, tupakointiin liittyen terveystietoisuuteen ja humalahakuiseen juomiseen. Sen on todettu olevan sitä tehokkaampaa, mitä varhaisemmin sitä päästään toteuttamaan nuorilla. Jopa kahdessa viikossa voidaan saada aikaan myönteisiä muutoksia muun muassa asenteissa ja ennakkoluuloissa. Se edellyttää kuitenkin, että oppimistyökalu, peli tai vastaava, on kohderyhmälle mielenkiintoinen ja siihen halutaan tutustua.

Pelillisyyden mielekkyys ja hyödyt tulevat esiin erityisesti yhdessä tekemisen ja oppimisen kautta. Samalla nuorilla on mahdollisuus oppia lisää tärkeitä vuorovaikutustaitoja. Pelit mahdollistavat kuulumisen isompiin yhteisöihin ja kokonaisuuksiin.

Digitaalisilla peleillä on todettu olevan myönteisiä vaikutuksia nuorten terveyden edistämisessä, muun muassa humalahakuiseen alkoholin käyttöön sitä vähentäen. Näiden pelien avulla voidaan ehkäistä myös nuorten ahdistusta. Lautapelit puolestaan sopivat terveystiedon oppimiseen erityisesti muiden saman ikäisten, perheenjäsenten ja opettajien kanssa, ja niiden on todettu olevan hyödyllisiä lasten ja nuorten painonhallinnan tukena.

Pelillinen ohjausmenetelmä on  vaikuttavampi toteutustapa kuin esimerkiksi tavanomainen terveystietoa sisältävä verkkosivusto. Pelillisyydellä on monia hyödyllisiä vaikutuksia monenlaiseen ja -tasoiseen oppimiseen.

Esimerkiksi lautapeleillä voidaan vaikuttaa terveysvalintojen ja elintapojen lisäksi nuorten kognitiivisten eli tiedollisten taitojen kehittymiseen.

Yhteenvetona voidaan todeta, että pelin muotoon puetulla terveysinformaatiolla voidaan vaikuttaa terveystiedollisten seikkojen oppimiseen ja omaksumiseen. Niillä voidaan opettaa muun muassa elintapoja ja terveyskäyttäytymistä. Nuoren iällä on merkitystä siihen, kuinka hyvin pelin avulla voidaan vaikuttaa hänen terveyskäyttäytymiseensä. Olennaista on suunnata peli kohderyhmälle sopivaksi ja saada tehtyä siitä mielenkiintoinen ja houkutteleva.

 

Ankkuripaikalla,

Anu Vaihekoski

Kirjoitus perustuu Turun ammattikorkeakoulun Master school -opiskelijoiden Merja Lovénin, Pia Meinolan ja Mikko Viitasen systemaattisen kirjallisuuskatsauksen opintojakson tuotokseen.