Voiko hyvinvointia opettaa ja oppia? Terveiset opiskelijahyvinvoinnin kehittämispäiviltä

08.12.2021

Turun ammatti-instituutin ANKKURI-hankkeen toimijat osallistuivat SAKU Ry:n järjestämään kaksi päiväiseen Ammatillisen koulutuksen opiskelijahyvinvoinnin kehittämispäivään Tampereella 23.-24.11. Tilaisuuden ohjelma oli monipuolinen. Opetushallituksen erityisasiantuntija Tiina Kärkkäinen herätteli osallistujia kysymyksellä: Voiko hyvinvointia opettaa ja oppia?

Asiantuntijoiden puheenvuorot käsittelivät aiheita liikunnan merkityksestä hyvinvointiin ja niistä tekijöistä mitkä vaikuttavat opiskelijoiden uupumiseen toisen asteen opinnoissa.

Väitöskirjatutkijat Jenni Kallio ja Susanna Ågren (ALL-YOUTH -tutkimushanke) kertoivat nuorisotutkimuksen tuloksista hyvinvoinnin ja osallisuuden näkökulmista.

Ensimmäisen kehittämispäivän päätöspuheenvuoron piti neurologian dosentti, aivotutkija Kiti Müller luennoi otsikolla: Aivot, mieli ja keho. Miten pitää huolta tärkeimmistä oppimisen välineistä? Hän toi esityksessään esiin päihteiden käytön vaikutuksia aivoihin ja sitä kautta muistiin ja oppimiseen.

Toisen kehittämispäivän ohjelma toteutettiin työpajoissa. TAIn hanketoimijat osallistuivat kolmeen eri työpajaan. Vahvistetaan mielenterveyttä –työpajan sisältö oli laaja ja lähestyi mielenterveyden ylläpitämistä konkreettisin esimerkein ja ryhmäkeskustelujen muodossa. Työpajan asiantuntijana toimi Elina Marjamäki (Mieli ry). Mielenterveyden kivijalka on arjen rytmissä: uni, ravinto, ihmissuhteet, liikkuminen ja luovuus (Mielenterveyden käsi, Mieli ry.).

Osallistujat pohtivat minkälaista puhetta käyttävät nuorten kanssa? Luommeko toiveikkuutta tulevaan vai vahvistammeko epävarmuutta? Negatiiviset ajatukset pyörivät mielissämme, minkä vuoksi niiden tunnistaminen ja haastaminen on tärkeää.

On hyvä oppia suuntaamaan ajatuksia ja sisäistä puhetta tietoisesti kohti positiivista energiaa antaviin asioihin ja puheeseen.

ALL-YOUTH-nuorisotutkimushankkeen tutkijat Iikka Pietilä ja Jari Varsaluoma pitivät työpajan, jossa tutustuttiin digitaaliseen osallisuuteen osana hyvinvointia ja saatiin uutta näkökulmaa opiskelijoiden vaikuttamismahdollisuuksien lisäämiseen.

Ajankohtaista päihteiden käytöstä ja kannabiksesta -työpajan toteutti EHYT ry, ja työpajaa vetivät koulutussuunnittelija Anu Rautama ja asiantuntija Kim Kannussaari. Työpajassa perehdyttiin mm. oppilaitoksen päihdesuunnitelmaan, kuultiin infoa nuuskaamisesta, saatiin vinkkejä päihdeasioiden puheeksi ottoon opiskelijoiden kanssa, käytiin läpi kysymyksiä kannabiksesta ja tutustuttiin kouluterveyskyselyn päihdetilastoihin.

Tuoreita koulu-/kuntakohtaisia tuloksia odotellaan vielä, mutta niiden tuloksiin on tärkeää paneutua oppilaitoksen hyvinvointiryhmien lisäksi myös ANKKURI-hankkeessa. Tuoreista tuloksista voisi löytyä uusia painopistealueita ja teemoja hankkeen työskentelylle. Työpajaan osallistunut hanketyöntekijä suosittelee tutustumaan EHYT ry:n monipuolisiin materiaaleihin ja nostamaan esille pian saapuvia kouluterveyskyselyn koulukohtaisia tuloksia uutisen ja toimintamallin muodossa.

Ammatillisen koulutuksen opiskelijahyvinvoinnin kehittämispäivässä ANKKURI-hanke oli esillä mm. Hyvinvointitorilla, jossa esiteltiin hanketta ja siinä toteutettuja materiaaleja. TAI:ssa opiskelijoiden kanssa tehdyt ANKKURI kortit saivat osakseen kiinnostusta. Esittelypisteessä vierailleet arvostivat opiskelijoiden rohkeutta lähteä omalla nimellä mukaan terveyden edistämistä tukevaan kampanjaan.

 

Miia Lehtonen, projektikoordinaattori

Satu Hovi, osallisuuskoordinaattori

Hanna-Maria Pajari, Opiskeluhyvinvoinnin ja opiskelijoiden osallisuuden koordinaattori

Marko Winter, kuraattori