Miten Covid-19-pandemia on vaikuttanut nuorten mielenterveyteen?

21.06.2021

Tiedetään, että Covid-19-pandemia on vaikuttanut nuoriin suurilta osin negatiivisesti.  Pandemian vaikutus on haitallisin niille nuorille, joilla on jo ennestään mielenterveydellisiä ongelmia, haasteellinen elämäntilanne tai ongelmia perhesuhteissa.

Ahdistuneisuus, epävarmuus ja turvattomuus ovat lisääntyneet ja nuorten aiemmat mielenterveysongelmat pahentuneet.

Lisäksi epävarmuus tulevasta on vaikeuttanut nuorten tulevaisuuden suunnitelmia opintojen ja työelämän suhteen. Etäkoulu on koettu paikoin haastavaksi, ja erityisesti tukea tarvitseville nuorille etäkoulunkäynti on ollut vaikeaa.

Turun ammattikorkeakoulun opinnäytetyössä selvitettiin pandemian ja sen aiheuttamien poikkeusolojen vaikutuksia nuorten mielenterveyteen osana ANKKURI-hanketta.

Opinnäytetyön tavoitteena oli lisätä terveydenhuollon henkilökunnan tietoutta, miten koronapandemia on vaikuttanut nuorten mielenterveyteen ja minkälaisina haasteina Covid-19 näkyy nuorten elämässä.  Opinnäytetyön tutkimusmenetelmänä toimi narratiivinen kirjallisuuskatsaus, jonka aineisto koostui kansainvälisistä ja kansallisista tutkimuksista.  Lopulliseen kirjallisuuskatsaukseen valittiin kaikkiaan kymmenen tutkimusta, jotka analysoitiin aineistolähtöisellä sisällön analyysillä.

Korona rajoitti kohtaamisia, aiheutti stressiä ja lisäsi perheen yhteistä aikaa

Koronapandemian aikana sosiaalisten suhteiden ylläpito ja ystävien tapaaminen on vaikeutunut. Sosiaalisten suhteiden puutteen todettiin aiheuttavan haittaa erityisesti nuoren sosiaaliselle kehittymiselle. Nämä rajoitukset ovat näkyneet nuorten mielenterveydessä, sillä nuoret luottavat voimakkaasti vertaisyhteyksiinsä henkisen tuen saamiseksi.

Tutkimusten mukaan köyhät perheet ovat olleet epäedullisessa asemassa pandemian ja poikkeusolojen aikana. Joidenkin nuorten ravitsemus on jäänyt heikommaksi etäkoulun alettua, ja joka kymmenes matalatuloisen perheen nuori on jäänyt ilman lämmintä ruokaa.

Köyhissä perheissä todetaan eniten aiheutuneen nuorille emotionaalista vaikeutta, tarkkaavaisuusongelmia, ahdistusta, huolestumisen ja onnettomuuden tunnetta.

Tulosten mukaan köyhyys aiheuttaa suurentuneen riskin perheväkivaltaan ja hyväksikäyttöön, ja riski  itsemurhiin ja päihteiden väärinkäyttöön kasvaa.

Covid-19-pandemia on aiheuttanut nuorille posttraumaattista stressiä, ja koronan jälkihoito on erityisen tärkeää nuorille ja perheille. Resurssien riittävyys ja yksilöllisen hoidon saaminen on todettiin erityisen tärkeiksi.

Vaikka pandemia ja sen aiheuttamat poikkeusolot ovat haastaneet nuorten mielenterveyttä monella eri tavoin ja aiheuttaneet epävarmuutta tulevasta, on korona tuonut mukanaan myös positiivisia asioita:  nuoret kokevat, että kiire on vähentynyt, koska koulumatkat ovat jääneet päivästä pois. He myös kokevat perheen viettämän yhteisen ajan lisääntyneen.

 

Ankkuripaikalla

Tanja Lahti, Annastiina Karelius ja Tanja Käräkkä

Sairaanhoitajaopiskelijat

Turun ammattikorkeakoulu