Toiminnallinen päihdetietouspäivä Spesia-ammattikoulussa

04.06.2021

Tutkimuksissa on todettu, että pelillisyys ja toiminnallisuus auttavat nuoria omaksumaan terveyden edistämiseen liittyvää tietoutta. On myös todettu, ettei perinteinen saarnaavaksi koettu päihdevalistus pure nuorisoon. Päihteiden tiedetään pääosin olevan terveydelle haitallisia, mutta motivaation päihteettömyyteen on löydyttävä nuoresta itsestään. Innostavat, haastavat ja ajatuksia herättävät opetusmuodot voivat olla apuna motivaation herättelyssä.

Turun ammattikorkeakoulun Master School -opiskelija Sari Honkavaara piti (ANKKURISSA jo tutuksi tulleen konseptin mukaan) päihdetietoutta sisältävän teema-aamupäivän Spesia-ammattikoulussa 27.5.2021 . Tapahtumaan osallistui kaksi opiskeluryhmää opettajineen ja ohjaajineen. Opetustuokion sisältönä oli monipuolista ja -tasoista päihdetietoutta sisältävä Kahoot!-peli, Röökikroppa (https://tobaccobody.fi/fi/) ja kahden Turun ammattikorkeakoulun sairaanhoitajaopiskelijan luoma ”Eroon nikotiiniriippuvuudesta” -posteri.

Aamupäivän ideoinnissa haluttiin käyttää nuoria osallistavia ja mahdollisimman havainnollistavia, mutta kuitenkin luotettavaa ja tutkittua, tietoa sisältäviä opetusmuotoja. Samalla, kun nuoret saivat kuulla päihteiden haitoista ja mistä saada tietoa ja apua päihteidenkäytön lopettamiseen, he saivat itse osallistua ohjelmaan pelin muodossa ja jokaisen ohjelmanumeron tukena oli kuvallista materiaalia mielenkiinnon ylläpitämiseksi ja tiedon havainnollistamiseksi. Opetusmenetelmien valinta oli selvästi onnistunut, sillä erityisnuoret jaksoivat keskittyä hyvin aamupäivän ohjelmaan ja olivat aktiivisesti mukana pelaten ja esittäen kysymyksiä ja kommentteja. Myös päivään osallistuneet Spesian opettajat kokivat koulutuksen onnistuneeksi.

”Minusta oli hyvä ja selkeä havainnollinen koulutus. Sopi erinomaisesti erityisnuorille. Kahoot on aina hyvä koska siinä on tekemistä eikä opiskelijat pitkästy. Toiminnallinen tunti ei tunnu heistä saarnaamilta. Se on hyvä, että painotetaan meidän opiskelijoille ammatilliseen avustamiseen liittyvää osuutta eikä vain heidän omaan elämäänsä liittyvää.”

”Selkeys, havainnollisuus, Kahootissa olivat ydinasiat, mitkä toimivat erittäin hyvin meille. Kahootissa oli erittäin hyvää aika, jossa oli aikaa vastaamiseen. Hienosti ja selkeästi selitit asiat opiskelijoille. Eli erittäin hyvin huomioitu kohderyhmä! Mielestäni sinun ammatillisuutesi näkyi esityksessä kaiken puolin – olit asiantuntija, lempeällä otteella, etkä hätkähtänyt kysymyksistä, oli ne mitä tahansa. Lämmin kiitos vielä kerran! ”

Teemapäivän toteuttajan toiveet ja tavoitteet teema-aamupäivälle olivat, että ammattiin opiskelevat nuoret oppisivat päihteistä ja niiden vaaroista jotakin uutta, kuulisivat tai näkisivät jotakin ajatuksia herättävää ja joku heistä vähentäisi tai jopa lopettaisi päihteiden käytön kokonaan. Päivä päätettiin  tarkoituksella posteriin, jossa oli esitelty päihteiden lopettamisen tukitoimia ja yhteystietoja, joista saa halutessaan apua päihteidenkäytön lopettamiseen.

Honkavaaran kokemuksen ja hänen saamansa palautteen mukaan tavoite on mitä luultavammin täyttynyt ja päivä koettiin erittäin hyödylliseksi ja onnistuneeksi.

“Joskus yksinkertaisimmat asiat ratkaisevat, ja tärkeintä on läsnäolo sekä tieto siitä, että apua ja tukea on saatavilla”, Honkavaara toteaa.

 

Lisätietoja ja teemapäiväpyynnöt:

Sari Honkavaara

Kliinisen asiantuntijuuden YAMK-opiskelija

Turun ammattikorkeakoulu